perjantai 29. toukokuuta 2020

2020 YO-lahjatoiveet


Tänään tuli haettua koululta lukion päättötodistus, ylioppilastodistus sekä stipendi hyvästä koulumenestyksestä. Huomenna on se päivä, mitä koko kolme vuotta on tullut odotettua. Valitettavasti poikkeusolojen vuoksi lakitus ei tunnu samalta videolähetyksen välityksellä kuin aito tilaisuus tuntuisi. Viralliset juhlat on siirretty Elokuun loppu puolelle, eli vaikka valmistumista ei juhlitakkaan nyt traditionaaliseen tapaan niin ei anneta sen masentaa. 

Nyt postauksen viralliseen aiheeseen. Itselläni oli jo viime kesästä lähtien ajatuksissa tehdä tänne blogin puolelle wishlist- postaus liittyen ylppärilahja ideoihin (Muistan myös naapurini tehneen blogiinsa samantyyppisen postauksen, joka auttoi meitä ainakin lahjan hankinnassa!). Jo abivuoden alkaessa tein luonnoksen tästä kyseisestä postauksesta ja nyt juhlien lähestyessä päätin tulla päivittämään tämän julkaisukelpoiseksi. 

( Osa toivelistani tuotteista on erittäin arvokkaita, mutta ovat päätyneet listalle sen vuoksi, että olen niistä pitkään unelmoinut. En todellakaan ole odottamassa esimerkiksi Smegin tuotteita juhlapäivänäni, mutta ehkä lahjarahoja yhdistelemällä onnistun ne itselleni hommaamaan tulevaa omaa kotiani varten )









 oiva/räsymatto -muki 2,5dl
 oiva/tasaraita -muki 2,5dl
 oiva/räsymatto -lautanen 20cm / 13,5cm
 oiva/unikko -lautanen 20cm / 13,5cm
 oiva/unikko -muki 4dl


 snack bowl 
 cooking and serving bowl (small + medium)
 leivänpaahdin (valkoinen)
 vedenkeitin (valkoinen)
 50-luvun tyylinen sauvasekoitin (musta)
 tehosekoitin (valkoinen)




iittala
 essence punaviinilasi 45cl
 teema lautanen 26cm (valkoinen)
 teema kulho 15cm (valkoinen)





also good ideas:
raha (aina hyvä idea!!) |kattilat/paistinpannut | lakanat ja muut petivaatteet (värikarttana valkoinen, beige ja muut maanläheiset sävyt + kaikki mahdollisimman minimalistista) | käsi- ja "perus" pyyhkeitä (sama värikartta kuin petivaatteissa) 





ihanaa kesää 
<3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti